”Kyllä se on auttanut, ei epäilystäkään” – Marco löysi VitaeProsta avun kropan jäykkyyteen
Marco Lindh, 64, on sisustusarkkitehti Espoosta. Oman toimistonsa kautta hän on suunnitellut muun muassa hotelleja, ravintoloita ja toimistoja. Istuva suunnittelutyö oli ajan myötä koetellut Marcon kroppaa ja iän myötä Marco huomasi muutoksia kehossaan. Jumppaaminen joka aamu ja terveellinen ruokavalio auttoivat kankeaan oloon, ja Marco halusi löytää lisää keinoja oman hyvinvoinnin tukemiseen. Läheisten hyvät kokemukset VitaeProsta saivat hänet kokeilemaan ravintolisää.
Marco kuvailee olleensa koko ikänsä varsin jäykkä: ”Se on ikään kuin sukuvika”, hän kertoo. Jäykkä olo ja polvivaivat tuntuivat hänestä ajoittain ikäviltä. Sisustusarkkitehdin työ pitää sisällään paljon istumista, ja kuten monella muulla toimistotyöläisellä, staattinen työasento on alkanut tuntua myös Marcon selässä. VitaeProsta Marco kuuli ensin omalta siskoltaan, joka yhdessä miehensä kanssa osasivat suositella sitä myös Marcon vaivoihin. Tämä läheisten tyytyväisyys ja hyvä olo saivat myös Marcon kokeilemaan tuotetta.
Marcolle VitaePro on ollut kokeilun jälkeen osa arkea jo kuuden vuoden ajan, ja mies ei voisi olla tyytyväisempi. Nykyään Marco pystyy jälleen harrastamaan pitkiä kävelylenkkejä ilman kummempia nivelvaivoja. ”Kyllä se on auttanut, ei epäilystäkään. Vaikka ikää on tullut enemmän, voin kävellä pitkiäkin lenkkejä, eikä tunnu missään”, Marco virnistää.
VitaeProta Marco suosittelee kaikille, jotka ovat huomanneet kropan alkaneen tuntua jäykältä tai jotka haluavat löytää ennaltaehkäisevän keinon kankeuteen. Mies harmittelee, että moni tuntuu iän myötä muuttuvan myös jääräpäisemmiksi. ”Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vaikeampi on hänelle suositella mitään uutta”, Marco toteaa. Itse hän kokee VitaeProsta olleen hänelle niin paljon apua, että hän haluaa kuitenkin jakaa kokemuksensa myös muille. ”Olisinpa alkanut syödä VitaeProta jo aikaisemmin. Mutta onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä, tällä on ollut minulle suuri vaikutus”, Marco kertoo.
Kokeile puoleen hintaan!
Vain 17,75€ 35,50€
Laadukkaat ainesosat koko kehon hyvinvointiin:
NIVELILLE: Boswellia serrata auttaa pitämään nivelissä miellyttävän tunteen. LIHAKSILLE: D3-vitamiini edistää normaalin lihastoiminnan ylläpitämistä. VASTUSTUSKYVYLLE: Seleeni, sinkki, B12-, C- ja D3-vitamiini edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. SYDÄMELLE: Omega-3-rasvahapot (DHA ja EPA) ja tiamiini edistävät sydämen normaalia toimintaa. Tutkittu vaikutus sydämen normaaliin toimintaan 250 mg:lla EPA:a ja DHA:ta (2 kapselia/vrk). SUOJAA SOLUJA: Antioksidantit seleeni, C-ja E-vitamiini edistävät solujen suojaamista hapettumisstressiltä.VÄHENTÄÄ VÄSYMYSTÄ: B12- ja C-vitamiini auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. SIDEKUDOKSILLE: Mangaani edistää sidekudoksen normaalia muodostumista.
Jos sinulla on kampanjakoodi, kirjoita se tähän kenttään.
Kampanjakoodi ei ole käytössä. Tarkista vielä.